Työ

Missäs mä nyt sitten olinkaan töissä ja mitäs mä siellä teen?
Elikkä Salesian centerissä oon töissä, pääasiassa Open clubissa. Salesian center on katolisen kirkon alla toimiva nuorisotila. Salesian centerissä järjestetään myös keramiikkaryhmiä, Club Maminek - eli äidit ja lapset, isät ja lapset ja isovanhemmat ja lapset ryhmää. Sieltä sitten löytyykin jos jonkinmoista. On askartelua, englanninkielen opiskelua, jumppaa jne. Salesian centeristä löytyy ihan kaikkea mitä vapaa-ajallaan nuoret tai lapset haluaa tehdä. On nuorisotila, missä voi hengailla ja pelailla. On kuntosalia ja isot kentät futiksen, lentopallon, koripallon ja sählyn pelaamiseen. Talvella myös jääkiekon. On nurmikenttä missä voi potkia palloa tai pelata pesäpalloa.

Huomasin että mulla on kyllä tosi surkeita kuvia töistä. Harmi.

Mä oon pääasiassa ollut Open clubissa töissä. Se on tosiaan nuorisotila, jossa voi joko vaan hengailla tai pelata. Pelejä löytyy maasta taivaaseen. On pöytäfutista, biljardia, pingistä ja paaaaljon erilaisia lautapelejä. Clubissa on toinenkin huone, sillonkun näitä kuvia napsin niin se oli täynnä nuoria, joten en viittinyt sinne sitten mennä hääräilemään.

Open club on ihan vapaa, joskus järjestetään toimintaa johon voi oman mielen mukaan osallistua. Ollaan mm. tehty ''suolatikkuja''.

Näihin tarvittiin vaan semmonen voitakina pohja, jotain samantyyppistä kun joulutortuissa. Kananmunaa ja erilaisia mausteita. Näissä taitaa olla sesaminsiemeniä ja paprikajauhetta, suolaa ja oreganoa. Ehkä. 

Yksi päivä tehtiin tuommosia ''panhuiluja''. Ne tehtiin pilleistä, eli tarvitsi vaan erivärisiä pillejä, sakset ja teippiä. ja tadaa! huilu oli valmis. Helppo tehä myös pikkumuksujen kanssa.

Pääsisäisviikon keskiviikkona oli paljon erilaisia pisteitä, sai tehdä käsikoruja, niitä tyttöjen mäiskimisvitsoja, pääsiäiskransseja jne. 

Club Maminekin askarteluryhmässä tehtin sammakkoja ja käärmeitä, äitienpäiväkortteja, ilon aurinkolaseja äideille. Viimeksi tehtiin keppihevosia ja vuohia!

Voi sitä onnenmäärää kun lapset pääsi itsetehdyillä hepoilla ja vuohilla leikkimään. Voi että. <3

Salesian center on opettanu mulle tosi paljon välittämisesti ja muiden huomioon ottamisesta. Aivan uskomattomia ihmisiä on koko paikka täynnä. Samanlaista avuliaisuutta en oo missään nähny ennemmin.

Mulla oli läksiäiset tossa torstaina, käytiin porukalla syömässä ja istumassa iltaa. Täällä on normaalia, että jos oot ollu tosi paljon avuksia, ollut tärkeä, niin sulle tarjotaan ruuat ja juomat. Oli tositosi outoa kun ei ite tarvinnu maksaa mitään ja ilmotettiin vaan että joo me hoidetaan. Oli aivan uskomattoman kiva ilta, ja vieläkin tutustui uusiin ihmisin täällä.

Se joka mulle sanoi että Tsekit on tosi töykeitä niin saa syödä sanansa! Ei nää mitään töykeitä oo. Okei, asiakaspalvelu on täällä ihan eri luokkaa kun Suomessa, ja tällä tarkotan siis huonompaa. Tarjoilijat ei välttämättä tiedä mistään mitään, tai ei suostu puhumaan englantia vaikka osaisikin. Virkailijat on kylmiä. Ei pidä kuitenkaan nyt yleistää, oon saanu täällä myös tosi hyvää asiakaspalvelua. Se riippuu niin paljon ihmisestä ja onko sillä hyvä päivä vai ei, osaako se ylipäätään englantia. Täällä kun englannin osaamisen taito menee aivan laidasta laitaan. Vanhemmat ihmiset ei yleensä puhu ollenkaan englantia, mutta yllätyksenä oli viime viikonloppuna lähemmäs 70 ikävuotta oleva nainen jolta luonnistui sujuva englanti. 

Ylipäätään ihmiset on tosi lämpösiä ja avuliaita. 

Aina on työharjoittelusta ollut vaikea lähteä, jokainen työharjoittelu on ollut mulle tosi mukava ja oon tykänny ihan hirmusesti, mutta täältä lähteminen on vaikeampaa. Eri maa, ja nää ihmiset pitää jättää ainakin nyt hetkeksi taakse. :-(

Mutta niin paljon oon tästä saanut ja niin paljon oon tästä nauttinut ettei oikein sanatkaan riitä sen kertomiseen.

Vihaan hyvästejä.

Mä vihaan niitä. Vihaan enemmän kun mitään.
Varsinkin nyt, kun pitää jättää taakse mahtavia ihmisiä, uusia tuttavuuksia. Ystäviä.
Vaikka mä lähden nyt, niin eihän se tietenkään tarkota, etteikö nähtäis enää koskaan. Silti se tuntuu pahalta. Jättää ny taakse ihmiset jotka on tehny sun olon kotoisaksi, turvalliseksi ja ennen kaikkea tärkeäksi ison muutoksen aikana mun elämässä. Oon tutustunu täällä niin upeisiin ihmisiin, etten unohda niitä ikinä. En unohda myöskään näitä kokemuksia ja hetkiä täällä.
Mitä jos mä vaan käyn Suomessa ja lähen takas?

Viimeistä viedään!

Viimeinen viikko käynnissä Tsekkiä. Viikonpäästä sitä ollaanki jo sitten Suomessa. Ihan hullun nopeesti mennyt aika täällä. Oon niin onnellinen kaikista kokemuksista ja ihmisistä joihin oon saanu täällä tutustua, joista on tullut mun ystäviä. Vaikka Suomeen ystäviin voi pitää täältä hyvinkin yhteyttä, niin on paljon mukavampi kun on täälläkin joku jolle jutella. Mulla on tän työharjoittelun aikana ollut välillä tosi raskasta ja rankkaa ja vielä vähän valitettavasti sellasista syistä mille en itse mitään oo voinut, niin onhan sen tosi kiva ollut kun on voinut jutella vaikkapa töissä jonkun kanssa. :)

Viime viikolla sain parhaan vieraan tänne mua moikkaamaan, nimittäin Emmin! oltiin pari päivää Prahassa ja sitten tultiin tänne Brnoon. Emmi tulikin just sopivaan aikaan viemään ajatukset pois kaikesta muusta! Mulla on kyllä maailman paras pikkusisko.
Prahassa käytiin John Lennonin seinällä + katsomassa nuita perusnähtävyyksiä. Vähän jäi harmittamaan, että juutalaisten hautausmaakierros oli turhan kallis meidän budjetille, joten jätettiin se sitten odottamaan seuraavaa kertaa.. ;)

Töissä mulla menee ja on mennyt tosi hyvin. Oon nyt pari viikkoa käynyt Club Maminekissä myös, elikkäs se on klubi äideille, isille, isovanhemmille ja lapsille. Mukana oon ollut askartelutunneilla ja englanninopetustunneilla 3-5 vuotiaille. On ollut kyllä aivan älyttömän mukava seurata miten tämä toimii ja oonpas sieltä saanut hyviä vinkkejäkin itelleni. Tästä teen vielä isomman päivityksen sitten kun aikaa on. Alkaa käymään aikakin vähiin. Nyt mä lähen lenkille ja töihin!

Ajattelin niistä ikävistä asioista huolimatta nyt täysillä nauttia mun elämästä täällä, ehkä mä kerkeen murehtimaan sitten viikonki päästä.

Mitä kuuluu?

Mä en oikein tiiä mitä mulle kuuluu tällä hetkellä. On tosi outoa, että mulla on enää 2 viikkoa töitä. Mä en oikein tiedä haluunko lähteä vielä kotiin. Silti haluan sinne enemmän kuin koskaan.
Mitä mä kaipaan Suomesta? 
Nooh, en tiedä oonko jotenkin epänormaali, mutta mä en syö salmiakkia juurikaan koskaan. Täällä mun tekee sitä mieli jatkuvasti. :D Ihmismieli on kummallinen.
RUISLEIPÄÄ. Myydäänkö sielä vielä tosi tummaa reissumiestä? Toivottavasti, sillä kun kävelen junasta pihalle ja kotiin, teen sen kaupan kautta ja ostan reissumiestä ja salmiakkia.

Mun on ihan kamala KAMALA ikävä mun kummipoikaa. Maailman söpöin pikkumies. Hän onkin yksi niistä ensimmäisistä joita ryntään moikkaamaan kun kotiudun!

Tottakai mun on ikävä myös mun perhettä.

Kummallista kyllä, myös opiston mäkeä ja peltoja! :D Mä maalaistyttö oon..

Mun on ikävä maustamatonta jogurttia. Ai fjestas että se ois niin hyvää. Täällä kun kaikessa on rasvaa, kermaa ja sokeria aivan pirusti. 

Tähän ikävä-listaan oisin kuvitellut alkureissusta lisääväni toimivan netin kännykässä jatkuvasti. Hah, enpä lisääkkään. Yllättävän hyvin sitä ihminen pärjää ilman internettiä kännykässä ihmiset! Terveisin nettiriippuvainen minä. 

IHANAA! kun on vielä kuitenkin 2 ja puol viikkoa aikaa nauttia täysin siemauksin elämästä täällä. Tiedän jo nyt että tuun kyllä tänne palaamaan, ja toivottavasti myös pian. Lupasin jo itelleni että jos pääsen syksyllä kouluun, todellakin palkitsen itseni lomamatkalla vähintään Prahaan. Lennotkin kun voi nähtävästi saada 29 eurolla. Jos en pääse kouluun, lähen joka tapauksessa. Eipä tuolla väliä. kuinka hienoa olis lähteä vaikka aupairiksi tai jotain vastaavaa vaikka vuodeksi Tsekkeihin! Tai johonkin muualle Eurooppaan! Tai kauemmas! Uuje. Ei mulla oikein oo mitään joka Seinäjoella pidättelis. Voin vaikka ostaa oman lentokoneen ja lennättää perheen välillä käymään mun luona.

Mä rakastan haaveilua. 

Hyvää yötä maailma.

Praha

Upea kaupunki. Huhhuh. Pakko mennä uusiksi, tarkoitus olisikin toukokuussa päästä uudestaan turisteilemaan. :) Näin tuolla mun Prahan reissulla ystävää Suomestakin, oli kiertämässä Eurooppaa kavereitten bändin kanssa.  
Keskiviikkona päästessäni Prahaan, äkkiä metrolle ja Kobylisyyn, missä yövyin. Kobylisyssä oli Prahan Salesian center, mistä jo aiemmin kerroin. Ystävällisesti täältä Brnosta mut autettiin sinne. Iso kiitos siitä edelleen! Ihmisten ystävällisyys on käsittämätöntä. Kuitenkin löysin perille tosi helposti ja centerikin oli metrosta tien toisella puolen. Tavarat heitin sinne ja keskustaan moikkaamaan kaveria ja katsomaan keikkaa.  Oli muuten hyvä keikka, kiitos siitä kuuluu Blind Architectille!

Hehheh, kännykkäkuva kännykän kautta.

Torstaina nukuin pitkään ja lähdin käppäilemaan keskustaan. Oli jo kova nälkäkin. Nälän kourissa ensimmäiseen McDonaldsiin, VIRHE! Kävelin katua 200 metriä eteenpäin ja oli tsekkiläistä ravintolaa joka lähtöön. Kuitenkin, Prahassakin oli pääsisäistori, tai noh toreja. Niitä oli joka aukiolla isompaa ja pienempää. Myytiin erilaista turistikrääsää, lihaa, olutta ja viinejä, koristeltuja pääsiäismunia ja niin edelleen. 

Siinä kävellessäni, eksyinkin sattumalta astronomisen kellon luo! Mikä turistirysä ah, ihanaa!

Olinkin niin väsynyt, että etin kävelemisen ja eksyilyn jälkeen kahvilan ja istuin siellä parisen tuntia. Syöden jäätelöä ja juoden teetä.

mäki haluun tommosen teepannukupposen!

Perjantaina päätinkin herätä aikasin ja lähteä turisteilemaan! Kävin katsomassa Kaarlen sillan, ja Pyhän Vituksen katedraalin, ja ostin lipun millä pääsin kiertämään hiukan aluetta. Söin aivan ylihyvässä vegeravintolassa. Olin menossa juutalaisten hautausmaalle, mutta se oli kiinni ja lauantaina kans, noh en enskerralla sitten. Kävin uudestaan astronomisella kellolla, tällä kertaa tasatunnin aikaan, joten näin miten luuranko kilisyttää kelloa apostolien pyöriessä ikkunalla. 

Kuten kuvista näkyy, ei ollut maailman paras sää turismin harrastamiseen. Vettä satoi melkeen koko päivän. Kävin herkuttelemassa siellä LoVeg-nimisessä vegeravintolassa, niin oli sade loppunut sillä välin. Sen myös huomas, Kaarlen sillalla aivan järjettömästi ihmisiä.

Kävin Hard rock cafessa turisteilemassa. 

Ilta pimeni ja eksyin. Joku ääliö oli päättänyt laittaa yhden metronlinjan kokonaan kiinni (Prahassa kun niitä linjoja on 3). Onneksi joku ystävällinen ihminen auttoi mut toisella metroasemalle niin löysin perille Kobylisyyn. :)

Lauantaina kävin vielä kiertämässä keskustassa, kävin Kaarlen sillalta ostamassa pienoistalon, samanlaisen voi löytää samalta aukiolta missä astronominen kello on. Praha oli yllättävän halpa kaupunki, vaikka valtavan turismin takia siellä luulis olevan paljonki kalliimpaa.

Prahassa voi nähdä ihan mitä vaan ja kokea varmaankin mitä vaan. Se on niiiiiiin iso kaupunki, ettei parissa päivässä näe oikeastaan mitään. Vaikkakin mä nyt näin jo tärkeitä turistikohteita! :D Ja onhan tässä jo toinen reissu tulossa, matkakumppani mukaan tuleekin toivottavasti Suomesta!

Ja lopuksi vähän katusoittajia Prahasta.

Koti-ikävä tai jotain

No on kyllä jännittävä tämä tälläinen olo. Mulla on koti-ikävä, muttei kuitenkaan. En halua mennä kotiin, mutta haluan sinne enemmän kun koskaan. Ristiriitaista, hyvin ristiriitaista.
Kuinka paljon mukavampaa olis selvittää asioita puhumalla naamat vastakkain, menemällä tapaamaan sitä/niitä ihmisiä joiden kanssa haluaa jutella ja pitäisi jutella. Nytkin on miljoona asiaa joita pitäis hoitaa, muttei kunnolla pysty kun oon niin kärsimätön etten jaksa odottaa vastauksia sähköpostilla.
Koti-ikävä ehkä myös siksi, että on ikävä ihmisiä. Niimpä. Ja mun on ikävä Rytmikselle! :D Kai nyt lemppariharrastusta saa ikävöidä. Niin ja Suomen kieltä kaipaa. Täällä välillä ahdistaa kun kaikki tekstit on tsekiksi, eikä kukaan osaa englantia, ahh mikä ihana tilanne.

Mutta asiastasta miljoonanteen. Mitä Tsekki on antanut mulle tähän mennessä?

* Uusia kavereita ja tuttuja.
 Maailman oudoin juttu tapahtui viikko sitten, olin tekemässä ruokaa ja puhuin isin kanssa puhelimessa. Suomeksi tottakai. Puhelun jälkeen, vieressä ruokaa tehny tyttö rupesi puhumaan mulle Suomea; ' Hei! Sä puhut Suomea, ooksä suomalainen?' Mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen. Hetkellinen mitä HITTOA olo, ja rupesi naurattamaan, vastaukseksi riitti kyllä vain. Kyseinen tyttö on tsekkiläinen ja opiskelee Suomen kieltä yliopistossa. Aika hieno fiilis kun saa auttaa toista koulutehtävissä jne. Tulee mietittyä itsekin miksi sanotaan mitäkin ja milloin. Hauskaa! :D

* Aikaa.
Mulla on ollut vihdoinkin aikaa miettiä rauhassa asioita. Asioita liittyen ihmissuhteisiin ja siihen mitä haluan valmistumisen jälkeen. Nyt kun valmistuminenkin on varmaa, opparin arviointi pamahti nimittäin sähköpostiin!
On ollut muuten tosi tosi surullista huomata kuinka moni on 'unohtanut'? mut täällä olleessa. Tiedän, että moni hyvä ystävä on huono pitämään yhteyttä, mutta joidenkin kohdalla se ei vaan riitä selitykseksi miksei kysytä koskaan, 'mitä kuuluu?' Ei sen puoleen koen, että Tsekkilässä olo on myös lähentänyt mun suhdetta yhteen elämäni tärkeimpään ihmiseen.
Oon myös tajunnut sellaisia asioita joita en olisi halunnut välttämättä tajuta koskaan. Ajan saaminen itselle on hyvä juttu, mutta myös huono.

*Stressiä.
Mulla kun tämä ongelma, että haluan olla hyvä kaikessa mitä teen. Selailin tossa yksi päivä kaikkia noita papereita mitä mun pitäisi täällä tehdä ja täyttää, niin aiheutti se stressin sille hetkelle. Teenkö mä kaiken oikein, mitä mun pitää täällä kirjoittaa ja tehdä ja ja ja ja. Voi hitto osaan kyllä tehdä kärpäsestä ison jutun. Hups. Sitten päätin, että enköhän mä tee ihan parhaani nauttimalla täällä olosta, ja käymällä töissä silloin kun pitää. Imemällä oppimisen paikkoja itsestäni ja kaikesta muusta itseeni!

* Säätilat. Täällä on lämmin, välillä kuuma. Muistan taas miksi niin tykkään talvesta. Hah. :D

*Ötökät ja ällöttävät elukat.
Anteeksi ruma sana, mutta saatana että mä vihaan noita ötököitä! Semmosia hyttysen näkösiä varsinkin mutta isompia! En tiiä mitä ne on mutta aivan järjettömän ällöttäviä. Ja hämähäkit! NE on _ISOJA_. HYIHIHYI! Niijoo, ja mun lenkkipolulla on käärmeitä. Oon törmänny jo kaks kertaa ja teki mieli itkeä molemmilla kerroilla. Kamalia. Mä vihaan vihaan vihaan niitä!!!!

*Itsevarmuutta siitä, että selviän kyllä. Oon menny niin reippaasti omien mukavuusrajojen ulkopuolelle, ettää yllättää välillä vielä itseäkin.

Miten olotila tällä hetkellä?
Nyt on aivan jeps. Pikkusiskoni unohti meidän skypetreffit ja tulee myöhässä. Ehdinpäs kirjoittaa tänne jossei muuta. Tää on kyllä hyvä avautumis ja kuvien jako kanava. (onko tässä joku yhdyssana, en tajua? :D ) Toivottavasti kelpaa myös oppimispäiväkirjana :-)
Tämä päivä meinas kaatua huonoksi ja teki mieli jäädä sänkyyn makaamaan, mutta onneksi lähdin pihalle. Kävin herkuttelemassa järjettömän hyvällä (ja halvalla) jäätelöllä keskustassa ja viettämässä kivaa kesäpäivää! Ainiin, ja mulla oli sukkahousut jalassa! Viimeksi taisin vannoa että seuraavan kerran on mekko päällä ja sukkikset jalassa valmistujaisissa, mutta huppista. :)

Olipa pitkä ja tylsä teksti koska ei kuvia. Seuraavaksi ajattelinkin kirjoitella Prahasta!

Tsekkiin työharjoitteluun

Vajaa vuosi sitte toukokuussa, kun jo valmistuneet koulukaverit piti esitelmää työharjoittelustaan täällä Brnossa, ei mua paljoa kiinnostanut. Mä olin kiinnostunut lähtemään kyllä ulkomaille harjoitteluun, mua kiinnosti se Etelä-Afrikka, tai Viro tai joku muu. Ajattelin Tsekeistä sillon, että hyi en halua lähteä tonne. En ymmärrä omaa ajatusmaailmaani? Jos joku muu keksii jonkun syyn tähän niin kertokoon.

Vuosi sitten, en todellakaan uskonut olevani täällä. Tsekeissä. Ulkomailla. Viettämässä viimeisiä kuukausia opiskeluistani nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi, täällä. En ois ikinä uskonut lähteväni tuntemattoman ihmisen kanssa. Että ekaa kertaa nähdään lentokentällä. Noh, näin vaan kävi. Tää on kyllä ollu hyvä päätös. Varmaan yksi parhaista päätöksistä mitä oon koskaan tehnyt.

Mä oon käyny Prahassakin yksin, mitä hittoa! Minä joka Suomesta lähtöpäivänä itkeskelin melkeen koko päivän, jännitti niin kamalasti ja pelotti. Ajatus siitä ettei oo kotona Seinäjoella ahdisti. Kaikkia ihan kummallisia ajatuksia.  Onneksi on vielä aikaa olla täällä. :)

Oon tosi paljon miettinyt, että miksi töissä on tosi vaikeeta lähteä mukaan kaikkiin toimintoihin, askarteluihin, leipomiseen tai edes pelaamiseen lasten kanssa. Viikonlopun aikana tulin siihen tulokseen, että kielimuuri. Jännittää se, ettei tajua mitä mulle sanotaan, tai kukaan ei tajua mitä mä yritän sanoa. Vaikka oon nyt jo huomannut, että kyllä sitä toisiaan ymmärtää vaikka viittomalla. Helposti. Töissä mulla menee tosi hyvin. Nuoret ja lapset tietää nyt kuka mä oon, ja etten osaa tsekkiä puhua. Välillä pitää muistuttaa, mutta hyvin se sujuu. Tykkään olla Salesian centerillä töissä. Ja on sinne mennessä aina tervetullut olokin. :)